Erja esikisoissa 1.

7.1.2005

 Erja Jokisen huima avaus – tuplavoitto MM esikisoissa

Suomen ja Haapamäen Erja Jokinen avasi kilpailukauden komeasti kahdella voitolla hiihtosuunnistuksen avauskisassa Kittilässä. Kisassa olivat mukana kaikki maailman valiot ja kevään MM kisoihin mukaan pyrkivät hiihtosuunnistajat. Kittilän avauspäivän kisassa naiset kävivät pitkän matkan kisan yhteislähtökilpailuna. Kisa hiihdettiin kolmena lenkkinä. Ratkaisu tapahtui viimeisellä ns. putkiosuudella, jossa Erja ratkaisi voiton hyvällä reitinvalinnalla ja karisti muut kannoiltaan lopun viimeisillä rasteilla. Liisa Anttila, Elena Dergach ja Terhi Hämäläinen jäivät lopulta selvästi lähes minuutin päähän. Terhi Hämäläinen onnistui myös mainiosti ja edustuspaikka PM kisoihin on Terhilläkin lähellä.

Toisena päivänä kilpailtiin normaalimatkalla väliaikalähtönä. Erjan vauhti jatkui edelleen hyvänä, vaikka alla oli jo viikon leiri ja edellisen päivän kova kisa. Väliajoissa Erja oli 2 sekuntia kärjessä olevan venäläissuunnistajan takana, mutta loppuosuus sujui jälleen mainiosti ja voitto tuli parinkymmenen sekunnin erolla ruotsalaiseen Ida Wikström-Holmgreniin ja Venäjän Olga Shevchenkoon.

Itsenäisyyspäivänä kisailtiin sprinttikisassa, mutta Erja Jokinen, Hannele Valkonen ja Liisa Anttila jättivät kisan väliin ja edustivat suomalaisia hiihtosuunnistajia Linnan juhlissa Helsingissä viimevuoden MM viestivoittajina.




Edessä oleva kausi on jälleen arvokisavuosi ja edessä on PM kisat tammikuun alussa Ruotsissa ja sitten MM kisat Levillä maaliskuun alussa. Erjan paikka kisoissa näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä. Valinta PM kisoihin on jo selvä ja MM kisavalinnat tehdään myöhemmin talvella.


TULOKSET:

MM esikisat 4.12.2004 pitkä matka

H21A 26,5 km

1) Bertil Nordqvist SWE 1:29:53, 2) Eduard Khrennikov RUS 1:29:54, 3) Teemu Köngäs Puolangan Ryhti 1:31:15, 41) Janne Virkki Haapamäen Urheilijat 1:43:13.

H55 7,4 km

1) Teuvo Lehtinen Mäntsälän Urheilijat 34:22, 2) Paavo Inkinen Mäntsälän Urheilijat 34:29, 3) Heikki Nurminen Itä-Päijänteen Rasti 35:02, 8) Seppo Nieminen Haapamäen Urheilijat 40:39.

D21A 18,3 km

1) Erja Jokinen Haapamäen Urheilijat 1:10:17, 2) Liisa Anttila Koo-Vee 1:11:10, 3) Elena Dergach RUS 1:11:12.. 6) Terhi Hämäläinen Viitasaaren Suunta 1:11:22


MM esikisat 5.12.2004 normaali matka

H21A 10,9 km

1) Eduard Khrennikov RUS 36:15, 2) Arto Lilja Navi 36:58, 3) Staffan Tunis OK Botnia 36:59, 41) Janne Virkki Haapamäen Urheilijat 42:00.

H55 4,6 km

1) Heikki Nurminen Itä-Päijänteen Rasti 19:23, 2) Mauno Korhonen Ounasvaaran Hiihtoseura 20:05, 3) Rauno Vanhalakka Kouvolan Rasti-72 20:14, 14) Seppo Nieminen Haapamäen Urheilijat 26:31.

D21A 7,8 km

1) Erja Jokinen Haapamäen Urheilijat 28:02, 2) Ida Wikström-Holmgren SWE 28:17, 3) Olga Shevchenko RUS 28:39.. 21) Terhi Hämäläinen Viitasaaren Suunta 31:23

MM esikisat 6.12.2004 Sprintti

H21A 3,8 km

(Lähti 68, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Kirill Veselov RUS 11:28.5, 2) Bengt Leandersson SWE 11:32.1, 3) Eduard Khrennikov RUS 11:36.3, 54) Janne Virkki Haapamäen Urheilijat 15:04.9.

H55 2,7 km

(Lähti 9, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Heikki Nurminen Itä-Päijänteen Rasti 11:15.7, 2) Rauno Vanhalakka Kouvolan Rasti-72 11:17.8, 3) Antero Karvinen Ounasvaaran Hiihtoseura 12:08.4, 6) Seppo Nieminen Haapamäen Urheilijat 13:29.8.

D21A 3,2 km

(Lähti 41, Keskeytti 0, Hylätty 0)

1) Marie Lund SWE 11:45.1, 2) Ida Wikström-Holmgren SWE 12:11.8, 3) Stine Hjermstad-Kirkevik NOR 12:18.4.. 8) Terhi Hämäläinen Viitasaaren Suunta 12:52.5